KOTA JA RETKEILY
KODAN VARAUS ON 10 € JA SISÄLTÄÄ POLTTOPUUT JA TARVIKKEET SEKÄ TUNNIN KÄYTTÖAIKAA. LISÄTUNTI ON MYÖS 10 € JA SE LASKETAAN LÄHIMPÄÄN PUOLEEN TAI TASATUNTIIN. KÄYTTÖOHJEET OVAT OVESSA. SUOSITTELEMME TEKEMÄÄN KOTAVARAUKSEN ETUKÄTEEN 0405016933/Erkki
On hienoa, että Urjalan Aseman kyläyhdistys rakensi Aseman Lamminharjulta polkuverkoston alueen metsämaiseman halki Pölkinvuoreen. Poluissa on useita eri lenkkipituuksia ja niiden yhdistelmiä. Pääpolut on tehty kaivinkonetyönä leveänä ja tasoitettuna urana. Matkalta löytyy kaksi laavua makkaranpaistopisteineen.
On kuitenkin muistettava, että metsäpalovaroituksen aikana laavuilla ei saa tehdä tulta, mutta PÖLKINVUOREN KODALLA tulenteko onnistuu. Pölkinvuoren kotaa mahtuu enimmillään 15 henkeä, ja se on käytössä kesäkautena joka päivä 10-18. Kevään sipulikukkasesongin aikaan kodan alueelle on aikuisilta myös pääsymaksu. Aukioloajan ulkopuolella varauksen hinta on 50 €/3 tuntia + 10 € lisätunnit. Myös tarjoilu on mahdollista saada kotaan, jolloin sisään mahtuu enintään 12 henkilöä. Tarjoiluvarauksissa alku- ja loppusiivoukset kuuluvat meille, teemme myös tulen valmiiksi sovittuun aikaan.
Lisämaksusta 3 litran nokipannukahvi + 3,50/hlö ja 5 litran sinetöity vesikanisteri + 5 € (omaa vettämme emme voi käyttää Ruokaviraston sääntöjen mukaan, vaan kahvilan ulkopuolelle tarvitaan sinetöity vesi.) Voitte myös ottaa oman veden mukaan. Teepannut ovat 1,2 L.
Kannut roikkuvat katossa nimilappuineen. Keittoaika n. 15 min, Ruokatilauksissa pannujen pesu kuuluu meille, muuten voitte huuhdella pannut ja porot varvikon lannoitukseksi poltopuupinon taakse.
Jos haluatte, että keitämme nokipannukahvit “näytöstyönä” hinta on 3 tunnin varauksella 50 € ja sisältää kaiken edellä mainitun (varauksen, veden/kahvin keittämisen ja tarjoilun) Makkara + 2,5 €, salaatti ja makkara +8 €, kahvi ja leivos +6,50 tai tehdään yhdessä räätälöity tarjoilu juuri Teidän tarpeeseen.
Kysy varauksista, talviajan aukiolosta ja varaustilanteesta aina erikseen numerosta 0405016933.
Kodankäytössä vieras puhdistaa arinan ja tuhkalaatikon penkin alla olevaan ämpäriin ja siivoaa jälkensä lähtiessään. Hiilloksen tai pienen tulen voi jättää palamaan loppuun.
Kodasta löytyvät kahvipannut (kaksi 3 litran sekä yksi 1,5 litran) sekä 1,5 litran vesipannu, makkaratikkuja, lämpöistuinalustat, sytykepalat, tulitikut, harja ja rikkalapio. Pikkuroskis on tyhjennettävissä ulkopöytien jäteastiaan. Lähettyvillä puupinoja. Käytä kuivaan aikaan vain koivuklapeja.
LAMMIHARJUN ULKOILUALUE
Aseman lähtöalue Huhmarinmäentie 45, 31700 Urjala as ja Pölkinvuoren lähtöalue Ikaalantie 105 31700 Urjala as (tulosuunnassa parkkialue P2:n takaosasta löytyy reitin infotaulu ja lähtöviitoitus poluille).
Alueella on hiihto- ja retkeilyreittejä laavuineen, disc golf -rata sekä lentopallokenttä. Alueella järjestetään myös erilaisia tapahtumia, joista tarkempaa tietoa löytyy Huhdin kyläyhdistyksen Facebook-sivuilla. Lammiharjulla viihdytään koko perheen voimin. Lammiharjun laavun ja uimapaikan vieressä on lapsille leikkipaikka, jonka laitteet on uusittu vuonna 2019.
Kesän patikkapolut ja talven hiihtoladut. https://www.visiturjala.fi/lammiharjun-ulkoilualue.